Verkkokauppa yritykselle on kaikki mitä kivijalkamyymälän lisäksi tarvitset. Verkkokauppamme toteutetaan WooCommerce -alustalle, johon voi kätevästi sisällyttää tärkeitä työkaluja, kuten analytiikan ja myynnin tilastot. Projektiin kuuluu lisäksi käytön opastus. Myyntiin voi laittaa käytännössä rajattoman määrän tuotteita. Kaikki verkkokaupat tehdään turvallisiksi SSL-sertifioituna.
Jos yrityksesi myy toisille yrityksille tai kuluttajille palveluita tai tuotteita, se voi tehdä sen myös verkossa.
Vaihtoehtoina on tehdä verkkokauppa yritykselle itse kuukausimaksulliseen verkkokauppa-alustaan tai teetättää oma räätälöity kauppa esimerkiksi meillä. Yllättävää kyllä, jälkimmäinen vaihtoehto on suurella todennäköisyydellä huomattavasti edullisempi ja parempi vaihtoehto.
Teetetyn verkkokaupan ei tarvitse maksaa tekemisen jälkeen kuin muutamia kymppejä vuodessa (riippuen maksutavasta), kun esimerkiksi yhden Suomen suosituimman vuokra-alustan vuosihinta lähentelee neljää numeroa. Kaiken lisäksi yrittäjä säästää suuren määrän omaa aikaa ja lopputuloksesta tulee varmasti toimiva, sekä yksilöllisesti yrityksenne näköinen.
Suomalaisen tutkimuksen mukaan (Paytrail Suuri verkkokauppa-alustaraportti 2018) ylivoimaisesti suurin osa verkkokaupoista on toteutettu WooCommercella ja ero kasvaa vuosi vuodelta. Tämä johtunee juurikin alustan helppokäyttöisyydestä ja laajennettavuudesta. Lisäksi alusta itsessään on ilmainen. WooCommerce on WordPressin lisäosa, joten alusta vaatii WordPressillä tehdyt kotisivut.
WordPressillä tehdyt kotisivut ja siihen tehty WooCommerce verkkokauppa keskustelevat aina täydellisesti keskenään. Myös yhden sivuston ylläpitäminen riittää, eikä usean järjestelmän kokonaisuuksia tarvita.
Verkkokauppaa suunnitellessa pidämme kirkkaana mielessä potentiaalisen asiakkaan kulkemisen sivuilla niin, että jokainen asiakas löytää oman mielenkiinnon kohteensa helposti ja vaivattomasti.
Lisäksi kotisivuille ja verkkokauppaan asetettu analytiikka kertoo selkokielellä, kuinka asiakkaiden kulkeminen kaupassa tapahtuu, mikä myy ja kiinnostaa eniten, sekä mihin kannattaa kiinnittää huomiota verkkokauppaa kehittäessä.
Toteutamme kaikki verkkokaupat turvallisiksi sekä responsiivisiksi, eli saumattomasti myös mobiililaitteilla toimivaksi.
Kysy lisää tai pyydä tarjous verkkokaupasta täältä.