Sevensin tarina sai alkunsa, kun kaksi nuorta yrittäjää Heidi Myllylä ja Arttu Löytöläinen tapasivat Suomen Yrittäjien risteilyllä. Tavatessaan ensimmäistä kertaa molemmat tulivat heti hyvin juttuun keskenään. Kummatkin olivat täysin erilaisia, mutta täydensivät toinen toisiaan niin osaamisen kuin luonteenkin suhteen. Molemmat olivat nuoria yksinyrittäjiä. Yhteistyöstä, toinen toisensa auttamisesta sovittiin siltä istumalta. Selvisi, että molemmilla oli sama tavoite ja haave mainostoimiston perustamisesta. Ei mennyt kauaakaan, kun yhteistä osakeyhtiötä oltiinkin jo perustamassa. Näin syntyi Mainostoimisto Sevens Oy.
Yhdessä on mahdollista tarjota kokonaisvaltaista osaamista ja toteutuksia eri yritysten tarpeisiin, niin digin, että designinkin osalta. Työkokemusta ja tuntemusta alalta löytyy yhteensä yli kymmenen vuoden ajalta. Uusille yrityksille ja yrittäjille tarjotaan ensiapua ja vanhemmuuspakettia toiminnan käynnistämiseen. Tarkoituksena on varmistaa, että yritys voidaan ottaa tosissaan ja sen myötä helpottaa ja myös oikoa osaltaan yrityksen alkuvaikeuksia. Ammattimainen yhtenäinen yritysilme ja löydettävyys ovat avaintekijöitä menestykseen.
Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran.
Sinulla on 7 sekuntia aikaa.
Sevensin sanoman ydin kiteytyy juurikin tähän sanomaan.
Me olemme ilmeentekotoimisto sinulle, joka uskot ensivaikutelmaan.